perjantai 28. joulukuuta 2018

Vuoden päätös

2018 on ollut hyvä vuosi kirjoittamisharrastukseni kannalta. Viimeinkin olen saanut vuosien aikana kirjoittamiani tekstejä julkaistua. Uutta on syntynyt ja koko ajan muhimassa lisää. Oppiakin on saatu runouden verkkokurssin myötä. Omaa kehittymistä kirjoittajana on mielenkiintoista seurata. Kehitys tapahtuu salakavalasti ja pikkuhiljaa. Sen huomaa kun katselee vanhempia kirjoittamiani runoja ja tietysti pidempääkin tekstiä.

Kaiken siemen kirjoittajana kehittymiselle lienee kai ylipäätänsä se, että kirjoittaa, kirjoittaa mahdollisimman paljon ja kokeilee avoimin mielin uutta. Ja yrittää ottaa hyvistä neuvoista ja palautteesta vaarin. Se ei tarkoita sitä, että alkaa kirjoittamaan sellaista mikä ei tunnu omalta tai matkimaan toista kirjoittajaa. Oma ääni, se on tärkeää säilyttää. Se tekee kirjoittajasta ainutlaatuisen ja jos oma polku löytyy niin sitä on mielekästä lähteä kulkemaan. Minusta tuntuu, että oma ääneni alkaa vähitellen erottua muun hälinän seasta ja saattaa olla, että polun alkukin häämöttää. Se jotenkin rauhoittaa mieltä. Suuret kiitokset kaikille teille, jotka olette minua kannustaneet näissä kirjoitushommissa ja antaneet palautetta sekä kommentteja. Se on ollut minulle todella tärkeää!




Haukanpoika
haukanpoika
katso, siipesi palaa
haukanpoika
kosketa taivaankantta, myrkynvihreää
alla sitruunapuiden lehto
haukanpoika
lennä sinne missä sade lankeaa
ja sammuttaa tämän liekehtivän maailman

tiistai 18. joulukuuta 2018

Hyviä neuvoja

Opiskelin tässä taannoin Runouden työkalupakki-verkkokurssia. Kurssin vetäjänä toimiva Tommi Parkko antoi kurssin aikana, ainakin minulle, paljon uusia näkökulmia runouteen ja runojen kirjoittamiseen. Käytiin mm. läpi runouden eri osa-alueita ja teho- ja tyylikeinoja halutun vaikutelman luomiseksi. Tehtävänannoissa kirjoitimme runoja ja kommentoimme niitä verkkoluentojen aikana. Todella kiintoisaa ja hyödyllistä oman kehittymisen kannalta.

Sain myöhemmin Tommilta vinkkejä ja palautetta näistä Lieksanjoki-runokokoelman runoista. Lähetin kokoelman käsikirjoituksen jo muutamiin kustannusyhtiöihin, mutta eihän se estä minua edelleen hiomasta runojani ja kokeilemaan niissä voimakkaampaa kertojan läsnäoloa ja havainnointia. Siis vahvempaa minäkertojaa.

Täytyy yrittää ottaa rauhallista aikaa runojen käsittelyyn ja katsoa mitä niistä alkaa syntyä. Pelkään vain olevani paksukorvainen oppilas ja jättäväni hyvät neuvot turhan vähälle käytännön soveltamiselle. Olen liian herkästi urautuva omille kirjoitusmetodeilleni. Lupaan kuitenkin yrittää. Kiitos Tommi.


Kypsyttelyä

pimeässä komerossa runojeni raakileet

kuka perkele jätti valot päälle?

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Joulukorttihommaa

Näkymätön mies

kirjoitin kortin
postitin sen itselleni
posti hukkasi kortin
tai sitten minua ei ole
nyt odotan yötä
antaa kuunvalon selvittää
muodostanko varjon

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Runokokoelman hiomista

Lieksanjoki runokokoelma hakee uomaansa. Alkuperäisestä kokoelman raakileesta olen joutunut poistamaan runoja, jotka eivät mielestäni sovi kokoelman kaareen. Nyt sitten askarruttaa, mikä on sopiva pituus runokokoelmalle, vai voiko se olla lähes mitä tahansa, kunhan syntyy ehjä kokonaisuus ja kaari? Onko 30 runoa liian vähän?

Nämä ovat niitä itsenäisen kirjoittajan ongelmia, joihin joutuu vastaukset etsimään itse. Vaikka minulle sopii itsenäinen kirjoitustyö,niin joskus olisi mielekästä saada neuvoja ja näkökulmia edistyneemmältä kirjoittajalta tai kustannustoimittajalta. No, opissa on variksenpoika tuulessa.


Lokakuun hopeaa

lokakuun hopeaa Murroon riutalla
kylmässä tihkusateessa paatunut sydämeni löi kiivaasti
se on totta, talvi saa nyt tulla
muistot elävät pakkasen kuristaessa kurkkua
veren syöksyessä ahtaissa suonissa kuin erämaan joki
sinä kaivattu, lämmitä minua, kun rakastan liikaa
sinä tumma ja kaiken ymmärtävä elämän syvyyksien mitta







sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Runokokoelma etenee

Työn alla oleva runokokoelmani alkaa saada muotonsa. Kokoelman nimeksi tulee näillä näkymin Lieksanjoki ja se kertoo yhden sinne suuntautuvan kalareissun tarinan. Täytynee lähiaikana aloittaa kustantajien kiusaaminen tekstinipulla.

Tuntemattomana kirjoittajana ja tiedostaen runouden marginaalisen aseman, odotukset eivät ole kovin korkealla kustannussopimuksen suhteen. Mutta jos ei mitään yritä, ei mitään saakaan. Ainahan on mahdollista tehdä rehellinen omakustanne, ellei muuten tärppää. Nähtäväksi jää niin kuin kulukupoejan juuston syönti.... sanoisi äitimuori tähän.




Pitkä kalaton päivä


selkä huutaa, hartioita pakottaa

raskasta veroa mieheltä nyt sakottaa

Haltija tuo Ruunaan

eikö järki kuunaan, anna tajua lopettaa

kun kalastajaa opettaa





Ruunaan taimen lenkiltä maistuu

nuotiossa sihisee, mustaksi paistuu

on aika kaivaa tupakkapussi

hymähtäen kuin Ahon Jussi:

aamulla nousen uudelleen kalaan

ellei syö, lenkin paistoon palaan







keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Herra Taide

Lyhyesti: tältähän se kirjoittaminen välillä tuntuu... heh heh...



Herra Taide



teksti valuu

ulos paperista pisaroina

höyrystyy epätoivon kaasumaiseksi ilmentymäksi

lennähtää ikkunasta ulos harmaaseen

minä huudan sisäistä karjuntaa yksinäisessä kopissa

mene saatana, jätä sinäkin!

lennä naapuriin

siellä asuu Herra Taide


tiistai 27. marraskuuta 2018

Mytologia runoissani

Mytologia ja jumaltarustot. Siinäpä aihealueita historian hämärästä, jotka ovat aina kiehtoneet mieltäni. Nämä aihealueet ovat loppumaton aarreaitta niistä kiinnostuneille. On paljon kansoja ja uskontoja. Ehkä kiinnostavimpina pidän henkilökohtaisesti skandinavian alueen muinaisuskontoja ja suomenuskoa. Tietopohjani näistä aiheista ovat edelleen pinta-puolisia, jotain ehkä tiedänkin, mutta esim. Edda-tarustoon en vielä ole ehtinyt perehtyä. Tutkittavaa siis riittää.

Alla eräs esimerkki mytologiasta ammentavasta runoudestani.




Kamppailu



pimeässä sisälläni kamppailevat pohjoiset jumalat ja Kristus

Fenris ulvoo vainuten verta vapahtajan ristin juurella

orjantappurakruunu vaihtuu rautaiseen kypärään, miekka iskee vasten pilumia

totuus jää kalskeen peittoon, maailmasusi vaeltaa skandinaviasta Galileaan

risti palaa, jumalat itkevät riimukivien sammaloituneissa merkeissä

danegeld kannetaan uskon lunnaina




torstai 15. marraskuuta 2018

lauantai 10. marraskuuta 2018

Kuun jumalatar

On  ollut hiljaisempaa tällä blogin kirjoituksen saralla. Niinhän se on, että kaikella on aikansa ja paikkansa. Tänään on hyvä aika kirjoittaa muutama rivi. Äkkiä on taas vuodenkierto vierähtänyt ja pian koittaa aika, jolloin saa pelätä tai odottaa joulupukkia, riippuen itse kunkin kiltteys- tai tuhmuusasteesta.

Runoja syntyy vähitellen, jospa ensi vuoden aikana saisi kasattua taas uuden kokoelman. Marraskuun pimeys ja tietynlainen haikeus kirvoitti syntymään alla olevan tekstin. Omalla tavallaan nämä loppusyksyn pimeät ja harmaat päivät, jolloin luonto valmistautuu talvilevolle, ovat kauniita ja hienoja. Neljä vuodenaikaa ovat mielestäni rikkaus. Siispä tämä Kuun jumalattarelle:



Selene

kylmässä kuulaassa syksyn yössä
Selene kulkee korjuutyössä
sirppi leikkaa ääneti, hiljaa
katkoo kypsää elämänviljaa
hellästi ottaa käteensä lyhteen
hyiset sormensa kietoo yhteen
hallanharso kasvoillaan
kuuraan peittää jäätyvän maan
katoaa tummien pilvien taa
uutta niitosta odottaa

maanantai 15. lokakuuta 2018

Perhokalastuskauden päätös

Olipa hieno päätösreissu Lieksan Ruunaankoskille hyvän ystävän kanssa. 25 vuotta on tullut rymyttyä Ruunaalla ja nyt meinasi jäädä tältä vuodelta reissu tekemättä. Keli oli lämmin ja laavussa tarkeni hyvin nukkua. Kalajumalatkin suosivat. Kyllä nyt saa talvi tulla.




Uskollinen ystävä (runo lempiperholle)


ota minut, ota minut!
kiljuu ystäväni kuulapää
herra Brown, peltopyynharmaa

March joelle, se komentaa
yritän vastaan pyristellä
eikö joku muu, eikö joku muu
jo välillä lähtisi kaveriksi?

hiljaa on koko joukko
ei vastaan laita edes Muddleri
tuo vanha huomionkerjääjä

niin herra Brown ja minä
matkaamme joen rantaan



lauantai 29. syyskuuta 2018

Nuoruusmuistoja

Ilmeisesti on saavutettu keski-ikä, kun mieli karkailee aina välillä nuoruusmuistoihin.


Kaunis kesäaamu Paanaslahdella



kyllä minä muistan miltä tuoksui soistunut rantamaasto kesäaamuna

kun vesi seisoi, eikä ollut kiire minnekään

sudenkorennot surrasivat kilpaa auringon alkaessa lämmittää

salaa polttamamani tupakan savu sekoittui venetervan miellyttävään hajuun

työnsin veneen vesille ja aloin soutaa kauemmas rannasta

hankaimet vikisivät, kaadoin niihin kämmenellä lämmintä järvivettä

jotain tatuoitiin silloin sieluuni, herkkään hermostooni

kun ajattelen tuota aamua, kaipuu on voimakas ja pakahduttava

maailma oli silloin hyvä ja poika Nilakan sylissä




keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Runo tyttärelle

Kahvitauolla tein rakkaalle tyttärelleni runon:



Lapsi



Isi, minkä värinen on taivas?

katson ulos harmaaseen

sininen, valehtelen

sen toivoisin aina olevan

sinun silmiesi värinen


maanantai 24. syyskuuta 2018

Ruosteenruskea oligotrofinen

Viimeisin runokokoelmani, jonka päätin julkaista E-kirjana. Runot kertovat ihmismielen ristiriidoista ja ihmisen suhteesta ympäröivään maailmaan. Kokoelma on omasta mielestäni onnistunein tähänastisista runokokoelmista. Liekö runoilijan omaa kuvittelua, pääasia että voi olla johonkin tyytyväinen edes hetkellisesti.

Osa runoista syntyi hyvinkin nopeasti, eikä tarvinnut paljoa muokkausta. Joskus tuntuu, että helposti syntyneet ovat niitä parhaita. Uutta lyriikkaa on jo muhimassa ja saatu paperillekin asti, mutta kaikki kiire kirjoittamisen suhteen on kadonnut. Hyvä niin. Onhan elämässä paljon muutakin tärkeää.






Mietteitä nuotiolla



liekkien varsilla nornien kudelma

kun katsot niihin pimeässä

näetkö siinä tulevaisuutesi

vai onko se heijastus menneestä

aika häviää savuverhon taa

kietoutuen pimeän vaippaan

niin myös sinun elämäsi

hetken kirkkaasti loimuaa

kadoten tuntemattomaan

muista silloin se mikä on tärkeää

kun latvuksissa humisee syksyn tuuli




keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Kirja-arvio Pohjolan Perhokalastaja-lehdessä

Tänään ilmestyneessä uusimassa Pohjolan Perhokalastajassa on kirja-arvio E-kirjastani Perhokalastaja Erkki. Kiitokset lehden toimitukselle!







Veden laulu

vesi laulaa solisee, kallionkoloissa pitää puhettaan
osaisitko kuunnella mitä se kertoo
hiljentyä sen äärellä
saraheinän taipuessa kesätuulessa
muistatko nämä päivät, kun on lunta ja pimeää
ja sielussa asuu kaipaus


sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Ajaton harrastus

Tähän runoon sain idean Riivatun runoilijan kansikuvasta.



syksykesän kuu koskenniskalla


luo valonsa vasten tummaa virtaa


tänä yönä olen toisessa maailmassa


siellä, minne joutuvat vanhat kalamiehet


siellä, missä ei ole aikaa


yö sulattaa pois kahden maailman välisen esiripun


henget liikkuvat vapaana


kuin kahlitsematon joki erämaassa

perjantai 7. syyskuuta 2018

Hossan kutsu

Taas lähestyy jokasyksyinen ja perinteenä oleva ystäväporukalla tehtävä kanalinnustus- ja perhokalastusreissu. Lähtö Hossaan on vasta ensi keskiviikkoiltana, mutta saahan sitä jo tunnelmoida etukäteen. Ohjelmassa on pari päivää kanalintujen perässä kävelyä ja yksi päivä harjuksen perhokalastusta Korvuanjoella.

Lintukannat pitäisivät olla kai sielläkin hieman paremmalla tolalla esim. viime syksyyn verrattuna ja viime syksyinen perhokalastusta haittaava tulva on tänä vuonna poissa. Siis kovat on odotukset. 

Hyvällä porukalla rentoutuminen on tietysti se reissun pääasia, mutta ainahan se piristää jos metsäkanalintuja näkee ja jonkun kalan saa ottamaan perhoon.

Nyt perjantai-illan viettoon tyttären ja pizzan kanssa. Emännänkin pitäisi pian kotiutua reissultaan.










Koskikalastuksen haasteita


pohjassa hiekanjyvänen

vedenpinnassa taivaanpeili

virranpeilissä päivänperho

peilin alla pilkkukala

saalistaja suu auki

riittääkö taito kalamiehen

osanneeko äijä ottaa?


tiistai 4. syyskuuta 2018

Metallimusiikin innoittamaa

Tein alla olevan runon lempibändini Amorphiksen uusimmalta Queen of Time levyltä löytyvän Daughter of Hate kappaleen innoittamana.


Tavoittelin tässä mystistä, loitsunomaista ja uhkaavaakin tunnelmaa. Näköjään tuo mystiikka ja tietynlainen pakanallisuus viehättää minua ja niitä aineksia joutuu sitten runoihinikin.


korpinhiuksinen kuiskaus

pahan silmän välähdys

vasten tummaa vihreää

lyö läpi ruumiisi

älä katso, älä katso

se sinut johdattaa

metsänpeittoon, kadotukseen

kuule, se kutsuu

sinä, sinä, olet valittu

tulessa ja veressä

ikuinen liitto

maanantai 3. syyskuuta 2018

Kalamies nuotiolla






joskus yöllä mietin, miten eläviä ovatkaan varjot
se mikä heijastuu tulen loisteessa
onko se eilinen vai huominen
aamulla kaikki on selkeämpää
on vaan noustava ylös ja yritettävä

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Perhokalastaja Erkki

Ensimmäistä pitkää proosatekstiäni aloitin kirjoittamaan 2000-luvun puolen välin tienoilla. Näkyvät nämä minun hommani olevan pitkäkestoisia... Romaanin työnimi oli Perhokalastusromaani. Kirjoitin romaania vähitellen, aika ajoin aktivoituen takomaan näppäimistöä.

Romaanista näytti tulevan tylsä ja tarinankuljetus tökki pahemman kerran. Jostain syystä sijoitin tekstiin kokemuksia eri kalareissuilta ja tappavan puuduttavaa perhojen ja uistimien paremmuusvertailua. Juoni oli romaanin alun jälkeen täysin kateissa.

Vuosia myöhemmin poistin romaanin alkupuolikkaasta tylsiä tekstinkohtia ja liitin heti aloitukseen muokattuna erään toisen lyhyen tekstin kohtauksesta, jossa vaimo jättää miehensä ja mies sortuu juomaan. Myönnetään... ei kovin omaperäistä. Kuitenkin teksti sai näistä muutoksista pontta ja uutta vauhtia ja tarina alkoi kulkea.

Kirjan juoni on lyhyesti seuraava: keski-ikäinen Erkki on sotkenut elämänsä. Hän lähtee Lieksanjoelle kolmen päivän perhokalastusreissulle. Reissulla Erkki kalastaa, eksyy vieraisiin naisiin ja pelkää murhamiestä. Romaanin loppu on traaginen. Mitään synopsista tai työsuunnitelmaa en romaanin pohjalle tehnyt vaan annoin tarinan kuljettaa.

Yritin luoda Erkistä mahdollisimman ristiriitaisen hahmon. Hän on herkkä mies, joka kuitenkin sortuu aika ajoin viinaan ja vieraisiin naisiin. Erkki toimii kännissä aivan toisin kuin selvänä ollessaan ja kärsii suunnattomasti mokailuistaan. Kuitenkaan ei tartu oppi eikä tieto umpiluuhun ja meno vain jatkuu. Erkin haaveena on myös kirjoittaa kirja, johon voisi itse olla tyytyväinen. Sekään ei näytä tältä traagiselta hahmolta onnistuvan. Kaikki on tuuleen huutamista.

Kun sain käsikirjoituksen valmiiksi, lähettelin sen useaan kustannusyhtiöön. Parista sain tarjouksen ns. puolikustanteesta, jossa olisi pitänyt ostaa tietty alkuosto omia kirjojaan, pienentääkseen kustantamon tappioriskiä. Joiltain kustantamoilta sain kannustavaa palautetta, mutta heidän mielestään tekstini oli vielä liian keskeneräinen tai ei sopinut heidän kustannusohjelmaansa.

Puntaroin eri vaihtoehtoja ja päätin lopulta tehdä omakustanteen Books on Demandin kautta. Ja vieläpä E-kirjaformaatissa. Oli mielenkiintoista opetella asiaan kuuluvat työvaiheet mm. taitto-ohjelman käyttö ja kannen suunnittelu. Bod:llä on kyllä hyvät työkalut työn suorittamiseen ja palvelu ja neuvonta toimi mielestäni erinomaisesti. Lisäksi heidän kauttaan saan E-kirjani myyntiin moniin E-kirjoja myyviin nettikauppoihin, esim. Elisalle.

E-kirjaformaatti on minulle uusi ja mielenkiinnolla odotan kokemuksia kuinka kirjani otetaan vastaan. Realistinen toki olen, aika näyttää. Bod:llä on kirjatili, josta voi seurata oman kirjan myyntiä. Hinnoittelinkin opuksen täysin itse.

Näin siis syntyi ensimmäinen pitkä tekstini valmiiksi. Kippis ja kulaus Erkin kunniaksi.












                                                         pitää kirjoittaa kevyesti/
                                                         ollakseen painava/
                                                         minulta puuttuu kontrasti/
                                                         kahvista maito






























keskiviikko 15. elokuuta 2018

Kirjoittamisesta ja sen mielekkyydestä

Aika ajoin joutuu pohtimaan, mitä järkeä on kököttää iltaöitä tietokoneen ruutua tuijottaen ja näppäimistöä paukuttaen. Totta puhuen, aina en jaksa kirjoittaa. Joskus on mukavampaa lukea tai katsoa Yle Areenasta historiadokumentteja. Tai vaikka nukkua. Kuitenkin joku voima vetää useampana iltana viikosta kirjoitushommiin.

Tämä vuosi on ollut todellinen harppaus kirjoittamisen saralla, mutta mieli elää tulevassa. Suunnitelmia ja ideoita tuleville teoksille on muhimassa. Haluaisin saattaa loppuun kauan sitten aloittamani historiallisen romaanin käsikirjoituksen. Romaani pohjautuu ukin ukkini Daniel Jäntin elämään ruotusotilaana ja vuokraviljelijänä 1800-luvun Pohjois-Savossa. Romaani ei ole minulle helppo kirjoittaa. Siksi se onkin ollut telakalla niin kauan. Aikalaiskuvausta täytyy lukea ja aiheeseen liittyvää taustatyötä tehdä edelleen lisää.

Toinen idea on tietokirja eräästä minulle tärkeästä aiheesta. Ja tietysti ystäväni lyriikka, siitä ei pääse näköjään eroon. Meneillään oleva Tommi Parkon vetämä Runouden työkalupakki-verkkokurssi on ollut erittäin mielenkiintoinen ja antaa aiheen ajatella miten noviisi sitä onkaan runouden alueella. Tähän asti kirjoittamani runot ovat olleet "perstuntumalla" kirjoitettuja ja varmaan paljolti sitä ovat jatkossakin. Uskon kuitenkin että kurssi antaa minulle työkaluja eri tekniikoiden käyttöön jatkossa ja monipuolistaa sillä tavalla runojani. Kurssi on myös antanut minulle uusia näkökulmia runouteen.

Syksykin alkaa saapua. Lempivuodenaikani. Tiedossa on kirjoittamisen lisäksi mukavia ulkoiluretkiä perheen kanssa ja kalastus- ja metsästysreissuja ystäväporukalla.

Teinpäs syksyn ja rakkaan perhokalastusharrastukseni kunniaksi yhden runon:

Punainen pipo

juoppo perhokalastaja ja kuulu merentutkija paiskasivat kättä
poltettiin piippua pipot päässä
toinen tutki merenpohjaa, toinen kalan sisälmyksiä
kai se Cousteau viiniä ottaa?

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Suden veri

Suden veren runojen syntytarina on pitkä samalla tavoin, kuin Riivatun runoilijan. Osa Suden veren runoista oli myös koskaan julkaisemattomalla runokokoelmalla Sikin sokin sielunpeili. Runojen aiheina painottuvat luonnon ja ihmisen välinen suhde ja yliluonnolliset asiat. Luonto on minulle se tärkein inspiraation lähde ja vaikuttanut minun persoonaani enemmän kuin edes uskallan tunnustaa. Johtunee lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristöstä Pielavedellä metsien ja vesien keskellä. Vaikka olen ollut jo pitkään asumismuotoni puolesta täysi kaupunkilainen on vereni sidoksissa metsiin. Onneksi pääsen työn ja harrastuksieni puolesta luontoon lähes päivittäin, muuten elämisestä tulisi hankalaa.

Osassa runoissani kerrotaan sudesta, susi on symboli sille villille vapaudenkaipuulle, jota usein tunnen kahlehditun yhteiskunnan keskellä. Susi on myös eräänlainen symboli tietylle oman tien kulkemiselle. Toisinaan tuntuu siltä, että ajattelen monista asioista niin omalaatuisella tavalla ja olen kiinnostunut niin "oudoista" asioista, että on vaikeaa löytää samanhenkisiä ihmisiä. Onneksi olen kuitenkin siunattu maailman parhaalla perheellä, ystävillä ja läheisillä. Yliluonnolliset kokemukset ovat minulle tuttuja jo lapsuudesta asti, sen enempää en halua niistä tässä avata. Osassa runoistani näkyy häivähdyksiä siitä puolestani.

perjantai 27. heinäkuuta 2018

Keltainen kaupunki

Keltainen kaupunki. Groteskeja, absurdeja ja vinksahtaneita runoja.
Kirja julkaistiin pian Riivatun runoilijan jälkeen. Kirjoitin teosta samaan aikaan kun hioin ja järjestelin Riivatun runoja mieleiseeni järjestykseen. Keltainen kaupunki oli hauska kirjoittaa. Tarkoitukseni oli kirjoittaa vakavahenkisiä synkkiä runoja, mutta niistä alkoi väkisin tulla kieroutuneita, mustaa huumoria sisältäviä runoja. Nähtävästi mielikuvituksessani on nyrjähtänyt puoli ja kerrankin sain päästää sen vapaaksi.

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Neitsytkirja

Tämän vuoden alkupuolisko on ollut julkaisujen suhteen hyvää aikaa. Olen saanut viimeinkin tekstejäni julkaistua peräti viisi kappaletta. Kolme runokokoelmaa on julkaistu perinteisessä kirjaformaatissa ja romaani sekä yksi runokokoelma E-kirjoina.

Tuntemattoman kirjoittajan alkutaival on kivinen. Sen on varmasti moni aloittava kirjoittaja saanut todeta. Kustantamoissa julkaisukynnys on todella korkea, ehkä noin prosentin luokkaa käsikirjoituksista hyväksytään kustannusohjelmaan. Runokokoelmien osalta todellisuus lienee vieläkin karumpi. Runous on marginaalissa ja runokirjat eivät joitain Tommy Tabermann vainaan teoksia lukuun ottamatta ole kustantamoille kovin hyvä bisnes. Sääli sinänsä. Itsekin olen kirjoittanut pääasiassa lyriikkaa ja pidän suunnattomasti sen kirjoittamisesta. Olen toki onnellinen siitä, että sain ensimmäisen pitkän proosatekstinikin valmiiksi ja varmaan jatkossa kirjoitukseni pääpaino on proosassa. Mutta lyriikka... et pääse minusta eroon. Sitäkin ehdottomasti aion jatkossakin kirjoittaa.

Onneksi löytyi kustantamo (Mediapinta Oy), joka on julkaissut viime aikoina paljon runoteoksia. Tämä mahdollisti myös minun esikoisrunokokoelmani esille tuonnin. Riivatun runoilijan taival on ollut pitkä. Kirjan runoja on kirjoitettu kauan, osa on kahdenkymmenen vuoden takaa. Koostin osasta kirjan runoista kokoelman, joka oli työnimeltään Sikinsokin sielunpeili ja lähetin käsikirjoituksen todella monelle kustannusyhtiölle. Hylsysadehan siitä seurasi. En kuitenkaan siitä masentunut vaan ajattelin muokata runojani uudestaan ja kirjoittaa uusiakin lisää. Aikaa myöten sain uudelleen rakennetun runokokoelman käsikirjoituksen valmiiksi ja nimesin sen nimellä Riivattu runoilija. Pohdin sisältörakennetta ja päätin jakaa kirjan neljään osa-alueeseen: taide, mystiikka, himo ja minä olen. Runot käsittelevät edellä mainittuja teemoja. Kirjoittajana minua kiinnostavat luonto, luonnon ja ihmisen välinen suhde, muinaistarustot ja yliluonnollinen. Niistä on Riivattu runoilija tehty.

Mediapinnan hyväksyttyä kirjani kustannusohjelmaansa asiat etenivät nopeasti. Hyväksymisviestin jälkeen sain pian oikovedoksen tarkastettavaksi ja parin viikon sisällä siitä kirjani oli jo kansissa. Tuntui mahtavalta pitää esikoisteosta kädessään. Kannen kuvan on ottanut hyvä ystäväni Petri Heinonen. Se on otettu Lieksanjoen Ruunaan koskilta eräänä elokuisena yönä, kun olimme perhokalassa. Mielestäni tummasävyinen kuva kuvastaa hyvin sitä hieman salaperäistä mystistä tunnelmaa, jota Riivatun runoilijan monissa runoissa olen halunnut välittää.


Hip hei - siitä tämä tekstien julkaiseminen viimein alkoi!





torstai 12. heinäkuuta 2018

Blogin aloitus

Tämän blogin tarkoituksena on kertoa kirjoittamisestani ja kirjoistani, sekä luontoharrastuksista, jotka ovat tärkeä inspiraation lähde kirjoittamiseeni.

Olen kuopiolainen keski-ikäinen ja perheellinen mies. Koulutukseltani olen metsätalousinsinööri(AMK). Pääosan työurastani olen tehnyt metsäteollisuuden puunhankinnan parissa.

Olen Pohjois-Savon Kirjallisen Yhdistyksen (Vestäjät) sekä Suomen Maakuntakirjailijoiden jäsen.
Luovaa kirjoittamista opiskelin Jyväskylän Avoimessa Yliopistossa vuonna 2005 ja tällä hetkellä opiskelen runoutta Runouden työkalupakki-verkkokurssilla.

Haluan kehittää itseäni kirjoittajana. Edessä on päättymätön, mutta mielenkiintoinen tie. Ei ole aina helppoa ilmaista sanoillaan juuri sitä, minkä haluaa kertoa. Haaveena on pystyä kirjoittamaan sellainen romaani tai runokokoelma, johon voisin itse olla tyytyväinen omalla taiteellisella mittapuullani mitattuna. Saa nähdä onnistuuko se koskaan.

Bloggaajana olen täysi noviisi ja muutenkin somen käyttö on lapsenkengissään. Mielenkiintoista opiskella näitäkin asioita erehdyksen ja oivalluksen kautta.

Mutta siis... jatkoa piisaa vähitellen.

Hyvää kesää kaikille!

t: Ari Jäntti