Vuoden päätös

2018 on ollut hyvä vuosi kirjoittamisharrastukseni kannalta. Viimeinkin olen saanut vuosien aikana kirjoittamiani tekstejä julkaistua. Uutta on syntynyt ja koko ajan muhimassa lisää. Oppiakin on saatu runouden verkkokurssin myötä. Omaa kehittymistä kirjoittajana on mielenkiintoista seurata. Kehitys tapahtuu salakavalasti ja pikkuhiljaa. Sen huomaa kun katselee vanhempia kirjoittamiani runoja ja tietysti pidempääkin tekstiä.

Kaiken siemen kirjoittajana kehittymiselle lienee kai ylipäätänsä se, että kirjoittaa, kirjoittaa mahdollisimman paljon ja kokeilee avoimin mielin uutta. Ja yrittää ottaa hyvistä neuvoista ja palautteesta vaarin. Se ei tarkoita sitä, että alkaa kirjoittamaan sellaista mikä ei tunnu omalta tai matkimaan toista kirjoittajaa. Oma ääni, se on tärkeää säilyttää. Se tekee kirjoittajasta ainutlaatuisen ja jos oma polku löytyy niin sitä on mielekästä lähteä kulkemaan. Minusta tuntuu, että oma ääneni alkaa vähitellen erottua muun hälinän seasta ja saattaa olla, että polun alkukin häämöttää. Se jotenkin rauhoittaa mieltä. Suuret kiitokset kaikille teille, jotka olette minua kannustaneet näissä kirjoitushommissa ja antaneet palautetta sekä kommentteja. Se on ollut minulle todella tärkeää!

Haukanpoika

haukanpoika

katso, siipesi palaa

haukanpoika

kosketa taivaankantta, myrkynvihreää

alla sitruunapuiden lehto

haukanpoika

lennä sinne missä sade lankeaa

ja sammuttaa tämän liekehtivän maailman

Hyviä neuvoja

Opiskelin tässä taannoin Runouden työkalupakki-verkkokurssia. Kurssin vetäjänä toimiva Tommi Parkko antoi kurssin aikana, ainakin minulle, paljon uusia näkökulmia runouteen ja runojen kirjoittamiseen. Käytiin mm. läpi runouden eri osa-alueita ja teho- ja tyylikeinoja halutun vaikutelman luomiseksi. Tehtävänannoissa kirjoitimme runoja ja kommentoimme niitä verkkoluentojen aikana. Todella kiintoisaa ja hyödyllistä oman kehittymisen kannalta.

Sain myöhemmin Tommilta vinkkejä ja palautetta näistä Lieksanjoki-runokokoelman runoista. Lähetin kokoelman käsikirjoituksen jo muutamiin kustannusyhtiöihin, mutta eihän se estä minua edelleen hiomasta runojani ja kokeilemaan niissä voimakkaampaa kertojan läsnäoloa ja havainnointia. Siis vahvempaa minäkertojaa.

Täytyy yrittää ottaa rauhallista aikaa runojen käsittelyyn ja katsoa mitä niistä alkaa syntyä. Pelkään vain olevani paksukorvainen oppilas ja jättäväni hyvät neuvot turhan vähälle käytännön soveltamiselle. Olen liian herkästi urautuva omille kirjoitusmetodeilleni. Lupaan kuitenkin yrittää. Kiitos Tommi.

Kypsyttelyä

pimeässä komerossa runojeni raakileet

kuka perkele jätti valot päälle?

Joulukorttihommaa

Näkymätön mies

kirjoitin kortin

postitin sen itselleni

posti hukkasi kortin

tai sitten minua ei ole

nyt odotan yötä

antaa kuunvalon selvittää

muodostanko varjon

Runokokoelman hiomista

Lieksanjoki runokokoelma hakee uomaansa. Alkuperäisestä kokoelman raakileesta olen joutunut poistamaan runoja, jotka eivät mielestäni sovi kokoelman kaareen. Nyt sitten askarruttaa, mikä on sopiva pituus runokokoelmalle, vai voiko se olla lähes mitä tahansa, kunhan syntyy ehjä kokonaisuus ja kaari? Onko 30 runoa liian vähän?

Nämä ovat niitä itsenäisen kirjoittajan ongelmia, joihin joutuu vastaukset etsimään itse. Vaikka minulle sopii itsenäinen kirjoitustyö,niin joskus olisi mielekästä saada neuvoja ja näkökulmia edistyneemmältä kirjoittajalta tai kustannustoimittajalta. No, opissa on variksenpoika tuulessa.

Lokakuun hopeaa

lokakuun hopeaa Murroon riutalla

kylmässä tihkusateessa paatunut sydämeni löi kiivaasti

se on totta, talvi saa nyt tulla

muistot elävät pakkasen kuristaessa kurkkua

veren syöksyessä ahtaissa suonissa kuin erämaan joki

sinä kaivattu, lämmitä minua, kun rakastan liikaa

sinä tumma ja kaiken ymmärtävä elämän syvyyksien mitta

Runokokoelma etenee

Työn alla oleva runokokoelmani alkaa saada muotonsa. Kokoelman nimeksi tulee näillä näkymin Lieksanjoki ja se kertoo yhden sinne suuntautuvan kalareissun tarinan. Täytynee lähiaikana aloittaa kustantajien kiusaaminen tekstinipulla.

Tuntemattomana kirjoittajana ja tiedostaen runouden marginaalisen aseman, odotukset eivät ole kovin korkealla kustannussopimuksen suhteen. Mutta jos ei mitään yritä, ei mitään saakaan. Ainahan on mahdollista tehdä rehellinen omakustanne, ellei muuten tärppää. Nähtäväksi jää niin kuin kulukupoejan juuston syönti.... sanoisi äitimuori tähän.

Pitkä kalaton päivä

selkä huutaa, hartioita pakottaa

raskasta veroa mieheltä nyt sakottaa

Haltija tuo Ruunaan

eikö järki kuunaan, anna tajua lopettaa

kun kalastajaa opettaa

Ruunaan taimen lenkiltä maistuu

nuotiossa sihisee, mustaksi paistuu

on aika kaivaa tupakkapussi

hymähtäen kuin Ahon Jussi:

aamulla nousen uudelleen kalaan

ellei syö, lenkin paistoon palaan