SavoBlogin aloitus

Hei!

Aloitin tänään Savon Sanomien SavoBlogien bloggaajana.

uusi blogini osoite on: https://blogit.savonsanomat.fi/kirjoittava-metsamies/


Kiitos kaikille lukijoille, toivottavasti seuraatte minua uuteen osoitteeseen!

t: Ari

Pimeän maaginen piiri

Minua on aina viehättänyt pimeä metsä ja sen tunnelma.
Nuoruusvuodet maaseudulla poistivat tehokkaasti pimeän pelon. Olen sitä mieltä, että missään ei ole niin turvallista kuin suomalaisessa metsässä ja pimeys vain lisää tuota turvallisen suojapaikan tuntua.

Samalla pimeä päästää myös mielikuvituksen lentoon ja nuotion tulipiirissä istuessa on helppo kuvitella yhtyvänsä siihen tuhansien vuosien aikana tulilla istuneiden ketjuun. Jos yläpuolella on vielä kirkas tähtitaivas niin sinnehän katse hakeutuu ja oma olo tuntuu melkoisen pieneltä. Poissa on paha maailma ja sen joutavat asiat. Kala kypsyy tulen yllä ja muutama olut raukaisee mukavasti.

Muodon muutos

Minä tahdon

vetää keuhkoihini nuotion tervassavua/

yhtyä savuun/

siinä savussa/

minusta tulee susi/

joka tanssii/

pimeässä liekkien kanssa kohti korkeutta/

ja ulvoo/

ulvoo niin että se kaikuu/

läpi vuosituhansien/

ajattoman ajan/

linnunradan tähtikartan/

Fenris kutsuu Odinia.

Selene ja Endymion

Tähän runoon sain innoituksen Sonata Arctican hienosta kappaleesta My Selene. Kappale ammentaa sisältönsä kreikkalaisen mytologian traagisesta Endymion-nimisen paimenen ja kuunjumalatar Selenen rakkaustarinasta. Tony Kakko, olet nero.

Varjoissa

tummissa varjoissa seison

katson kun kuu luo loisteensa

paljastaen valkoisena hohtavan viattomuutesi

oksat heijastuvat pinnallesi kuin sinua tavoittelevat kädet

kuu häipyy pois ja kaikki kaunis katoaa

jään yksin seisomaan

tummiin varjoihin

Kuninkaallinen vierailu Lieksassa

Kuninkaallinen vierailu Lieksassa

Keltaisen teltan absidissa yritti kylään tulla Yrjö I

pihalla törmäsin Yrjö II:seen

onneksi apuun karautti ruotsalainen eversti

hääti kuninkaalliset hoviinsa,

ettei minun tarvinnut käydä läpi

koko siniveristen sukupuuta

Metsänpeittoon

Elämässä on onni omata hyviä ystäviä. Meillä on ollut kahden ystäväni kanssa tapana tehdä metsästys- ja kalastusreissuja muutaman kerran vuodessa. Niitä reissuja kaipaa ja odottaa kovasti. On mahtavaa viettää aikaa hienoissa luonnon tarjoamissa puitteissa sellaisten ihmisten kanssa, jotka näkevät jo olemuksesta mitä äijä ajattelee tai mikä on mielentila.

Mitä enemmän vuosia jää taakse, sitä tärkeämmäksi ystävyys tuntuu muodostuvan. Eikä sitä pidä itsestään selvyytenä. Välillä parannetaan maailmaa ja välillä väitellään. Huono huumori kukkii. Kuitenkin kaiken läpänheiton ja veljellisen kuittailun takana on suuri toisen ymmärrys, ehkä erilaisista näkökannoista huolimatta. Ja kaveria ei jätetä periaate. Aina olen saanut ystäviltäni tukea vaikeissa asioissa ja toivottavasti olen myös osaltani sitä pystynyt heille tarjoamaan.

Välillä täytyy päästä katoamaan muutamaksi päiväksi metsänpeittoon tämän ahdistavan sivilisaation parista. Se antaa voimaa arkiseen aherrukseen.

Metsänpeitto

aina olen ollut enemmän haaveilija kuin tekijä

minä vain haluaisin olla, tuleen tuijottaa

kuulla metsän kuiskaukset, kun se kutsuu omaansa

makaisin vihreällä veralla kuin kehdossa

vetäisin ylleni metsänpeiton

enkä minä tuntisi kipua

en huolta tästä maailmasta

Synti ja sovitus

Jotenkin tämä maailman meininki tuntuu vain menevän hullumpaan suuntaan. Kaikkein viisainta olisi työntää pää syvälle sinne ihteensä, eikä välittää mistään mitään. Kuitenkaan aivojaan ei voi aivan täysin laittaa narikkaan.

Sen verran tälläkin vähäisellä sivistystasolla on tullut historiaa luettua, että kun peilaa mennyttä nykyiseen ja muodostaa siltä pohjalta ihmiskunnan tulevaisuuden ennusteen, niin se ei ole kovinkaan mieltä ylentävä. No, mikäpä tuomiopäivän pasuuna minä olen. Antaa mennä kun on alamäki.


Tämän pohdiskelun innoittamana alla oleva teksti:

Tohtori Karma

kivun hammaslääkäri manalan hoitohuoneessa

irti repii elämän hampaita yksi kerrallaan

täällä ei tunneta puudutusta, pelkkää raakaa tonkien työtä

hammas per paha teko, käypä taksa

kun hampaat loppuvat, otetaan kynnet mukaan

kiirastuli kestää kauan, lääkäri nauttii työstään

veristä vaahtoa suu täynnä seuraavalle kierrokselle

pehmeillä ikenillä ei satuteta ketään

Kuva-runoteos

Olen pyöritellyt edelleen mielessäni tuota Lieksanjoki-runokokoelman jatkotyöstämistä. Teenkin siitä kuva-runoteoksen. Runojen lisäksi teokseen tulee valikoidut 25-30 kuvaa ystäväni vuosien varrella ottamista Lieksanjoelle tehtyjen kalareissujen kuvista. Onpahan katseltavaakin tekstien lisäksi.

Ystäväni ottamia kuvia tulee selailtua säännöllisesti pitkin talvikausia. Ainut huono puoli niiden katselemisessa on, että ne herättävät kovan kaipuun kesäiselle kalareissulle. Kyllä kai se kesä taas aikanaan koittaa, kun vaan jaksaa odottaa...

Lieksanjoelle

niin monesti minä olen rannoillasi kulkenut

niin monessa mielentilassa

yksin tai ystävien kanssa

olet tullut minulle läheiseksi

sinun kauniit maisemasi

sinun runsaat koskesi

sinun voimasi pauhu

suvantosi tummat ja syvät kuin elämä

kaiken tämän olen minä kokenut

aina olet tarjonnut minulle lohdun

vastauksia kysymyksiin

vierelläsi aion vielä kulkea

kunnes muutun harmaaksi keloksi

Vuoden päätös

2018 on ollut hyvä vuosi kirjoittamisharrastukseni kannalta. Viimeinkin olen saanut vuosien aikana kirjoittamiani tekstejä julkaistua. Uutta on syntynyt ja koko ajan muhimassa lisää. Oppiakin on saatu runouden verkkokurssin myötä. Omaa kehittymistä kirjoittajana on mielenkiintoista seurata. Kehitys tapahtuu salakavalasti ja pikkuhiljaa. Sen huomaa kun katselee vanhempia kirjoittamiani runoja ja tietysti pidempääkin tekstiä.

Kaiken siemen kirjoittajana kehittymiselle lienee kai ylipäätänsä se, että kirjoittaa, kirjoittaa mahdollisimman paljon ja kokeilee avoimin mielin uutta. Ja yrittää ottaa hyvistä neuvoista ja palautteesta vaarin. Se ei tarkoita sitä, että alkaa kirjoittamaan sellaista mikä ei tunnu omalta tai matkimaan toista kirjoittajaa. Oma ääni, se on tärkeää säilyttää. Se tekee kirjoittajasta ainutlaatuisen ja jos oma polku löytyy niin sitä on mielekästä lähteä kulkemaan. Minusta tuntuu, että oma ääneni alkaa vähitellen erottua muun hälinän seasta ja saattaa olla, että polun alkukin häämöttää. Se jotenkin rauhoittaa mieltä. Suuret kiitokset kaikille teille, jotka olette minua kannustaneet näissä kirjoitushommissa ja antaneet palautetta sekä kommentteja. Se on ollut minulle todella tärkeää!

Haukanpoika

haukanpoika

katso, siipesi palaa

haukanpoika

kosketa taivaankantta, myrkynvihreää

alla sitruunapuiden lehto

haukanpoika

lennä sinne missä sade lankeaa

ja sammuttaa tämän liekehtivän maailman

Hyviä neuvoja

Opiskelin tässä taannoin Runouden työkalupakki-verkkokurssia. Kurssin vetäjänä toimiva Tommi Parkko antoi kurssin aikana, ainakin minulle, paljon uusia näkökulmia runouteen ja runojen kirjoittamiseen. Käytiin mm. läpi runouden eri osa-alueita ja teho- ja tyylikeinoja halutun vaikutelman luomiseksi. Tehtävänannoissa kirjoitimme runoja ja kommentoimme niitä verkkoluentojen aikana. Todella kiintoisaa ja hyödyllistä oman kehittymisen kannalta.

Sain myöhemmin Tommilta vinkkejä ja palautetta näistä Lieksanjoki-runokokoelman runoista. Lähetin kokoelman käsikirjoituksen jo muutamiin kustannusyhtiöihin, mutta eihän se estä minua edelleen hiomasta runojani ja kokeilemaan niissä voimakkaampaa kertojan läsnäoloa ja havainnointia. Siis vahvempaa minäkertojaa.

Täytyy yrittää ottaa rauhallista aikaa runojen käsittelyyn ja katsoa mitä niistä alkaa syntyä. Pelkään vain olevani paksukorvainen oppilas ja jättäväni hyvät neuvot turhan vähälle käytännön soveltamiselle. Olen liian herkästi urautuva omille kirjoitusmetodeilleni. Lupaan kuitenkin yrittää. Kiitos Tommi.

Kypsyttelyä

pimeässä komerossa runojeni raakileet

kuka perkele jätti valot päälle?

Joulukorttihommaa

Näkymätön mies

kirjoitin kortin

postitin sen itselleni

posti hukkasi kortin

tai sitten minua ei ole

nyt odotan yötä

antaa kuunvalon selvittää

muodostanko varjon

Runokokoelman hiomista

Lieksanjoki runokokoelma hakee uomaansa. Alkuperäisestä kokoelman raakileesta olen joutunut poistamaan runoja, jotka eivät mielestäni sovi kokoelman kaareen. Nyt sitten askarruttaa, mikä on sopiva pituus runokokoelmalle, vai voiko se olla lähes mitä tahansa, kunhan syntyy ehjä kokonaisuus ja kaari? Onko 30 runoa liian vähän?

Nämä ovat niitä itsenäisen kirjoittajan ongelmia, joihin joutuu vastaukset etsimään itse. Vaikka minulle sopii itsenäinen kirjoitustyö,niin joskus olisi mielekästä saada neuvoja ja näkökulmia edistyneemmältä kirjoittajalta tai kustannustoimittajalta. No, opissa on variksenpoika tuulessa.

Lokakuun hopeaa

lokakuun hopeaa Murroon riutalla

kylmässä tihkusateessa paatunut sydämeni löi kiivaasti

se on totta, talvi saa nyt tulla

muistot elävät pakkasen kuristaessa kurkkua

veren syöksyessä ahtaissa suonissa kuin erämaan joki

sinä kaivattu, lämmitä minua, kun rakastan liikaa

sinä tumma ja kaiken ymmärtävä elämän syvyyksien mitta

Runokokoelma etenee

Työn alla oleva runokokoelmani alkaa saada muotonsa. Kokoelman nimeksi tulee näillä näkymin Lieksanjoki ja se kertoo yhden sinne suuntautuvan kalareissun tarinan. Täytynee lähiaikana aloittaa kustantajien kiusaaminen tekstinipulla.

Tuntemattomana kirjoittajana ja tiedostaen runouden marginaalisen aseman, odotukset eivät ole kovin korkealla kustannussopimuksen suhteen. Mutta jos ei mitään yritä, ei mitään saakaan. Ainahan on mahdollista tehdä rehellinen omakustanne, ellei muuten tärppää. Nähtäväksi jää niin kuin kulukupoejan juuston syönti.... sanoisi äitimuori tähän.

Pitkä kalaton päivä

selkä huutaa, hartioita pakottaa

raskasta veroa mieheltä nyt sakottaa

Haltija tuo Ruunaan

eikö järki kuunaan, anna tajua lopettaa

kun kalastajaa opettaa

Ruunaan taimen lenkiltä maistuu

nuotiossa sihisee, mustaksi paistuu

on aika kaivaa tupakkapussi

hymähtäen kuin Ahon Jussi:

aamulla nousen uudelleen kalaan

ellei syö, lenkin paistoon palaan

Herra Taide

Lyhyesti: tältähän se kirjoittaminen välillä tuntuu... heh heh...

Herra Taide

teksti valuu

ulos paperista pisaroina

höyrystyy epätoivon kaasumaiseksi ilmentymäksi

lennähtää ikkunasta ulos harmaaseen

minä huudan sisäistä karjuntaa yksinäisessä kopissa

mene saatana, jätä sinäkin!

lennä naapuriin

siellä asuu Herra Taide

Mytologia runoissani

Mytologia ja jumaltarustot. Siinäpä aihealueita historian hämärästä, jotka ovat aina kiehtoneet mieltäni. Nämä aihealueet ovat loppumaton aarreaitta niistä kiinnostuneille. On paljon kansoja ja uskontoja. Ehkä kiinnostavimpina pidän henkilökohtaisesti skandinavian alueen muinaisuskontoja ja suomenuskoa. Tietopohjani näistä aiheista ovat edelleen pinta-puolisia, jotain ehkä tiedänkin, mutta esim. Edda-tarustoon en vielä ole ehtinyt perehtyä. Tutkittavaa siis riittää.

Alla eräs esimerkki mytologiasta ammentavasta runoudestani.

Kamppailu

pimeässä sisälläni kamppailevat pohjoiset jumalat ja Kristus

Fenris ulvoo vainuten verta vapahtajan ristin juurella

orjantappurakruunu vaihtuu rautaiseen kypärään, miekka iskee vasten pilumia

totuus jää kalskeen peittoon, maailmasusi vaeltaa skandinaviasta Galileaan

risti palaa, jumalat itkevät riimukivien sammaloituneissa merkeissä

danegeld kannetaan uskon lunnaina

Kirjoittajaesittely

Kirjoittajaesittely Suomen maakuntakirjailijat ry:n Rovinssi-lehdessä.

Kuun jumalatar

On  ollut hiljaisempaa tällä blogin kirjoituksen saralla. Niinhän se on, että kaikella on aikansa ja paikkansa. Tänään on hyvä aika kirjoittaa muutama rivi. Äkkiä on taas vuodenkierto vierähtänyt ja pian koittaa aika, jolloin saa pelätä tai odottaa joulupukkia, riippuen itse kunkin kiltteys- tai tuhmuusasteesta.

Runoja syntyy vähitellen, jospa ensi vuoden aikana saisi kasattua taas uuden kokoelman. Marraskuun pimeys ja tietynlainen haikeus kirvoitti syntymään alla olevan tekstin. Omalla tavallaan nämä loppusyksyn pimeät ja harmaat päivät, jolloin luonto valmistautuu talvilevolle, ovat kauniita ja hienoja. Neljä vuodenaikaa ovat mielestäni rikkaus. Siispä tämä Kuun jumalattarelle:

Selene

kylmässä kuulaassa syksyn yössä

Selene kulkee korjuutyössä

sirppi leikkaa ääneti, hiljaa

katkoo kypsää elämänviljaa

hellästi ottaa käteensä lyhteen

hyiset sormensa kietoo yhteen

hallanharso kasvoillaan

kuuraan peittää jäätyvän maan

katoaa tummien pilvien taa

uutta niitosta odottaa

Perhokalastuskauden päätös

Olipa hieno päätösreissu Lieksan Ruunaankoskille hyvän ystävän kanssa. 25 vuotta on tullut rymyttyä Ruunaalla ja nyt meinasi jäädä tältä vuodelta reissu tekemättä. Keli oli lämmin ja laavussa tarkeni hyvin nukkua. Kalajumalatkin suosivat. Kyllä nyt saa talvi tulla.

Uskollinen ystävä (runo lempiperholle)

ota minut, ota minut!

kiljuu ystäväni kuulapää

herra Brown, peltopyynharmaa

March joelle, se komentaa

yritän vastaan pyristellä

eikö joku muu, eikö joku muu

jo välillä lähtisi kaveriksi?

hiljaa on koko joukko

ei vastaan laita edes Muddleri

tuo vanha huomionkerjääjä

niin herra Brown ja minä

matkaamme joen rantaan

Nuoruusmuistoja

Ilmeisesti on saavutettu keski-ikä, kun mieli karkailee aina välillä nuoruusmuistoihin.

Kaunis kesäaamu Paanaslahdella

kyllä minä muistan miltä tuoksui soistunut rantamaasto kesäaamuna

kun vesi seisoi, eikä ollut kiire minnekään

sudenkorennot surrasivat kilpaa auringon alkaessa lämmittää

salaa polttamamani tupakan savu sekoittui venetervan miellyttävään hajuun

työnsin veneen vesille ja aloin soutaa kauemmas rannasta

hankaimet vikisivät, kaadoin niihin kämmenellä lämmintä järvivettä

jotain tatuoitiin silloin sieluuni, herkkään hermostooni

kun ajattelen tuota aamua, kaipuu on voimakas ja pakahduttava

maailma oli silloin hyvä ja poika Nilakan sylissä

Runo tyttärelle

Kahvitauolla tein rakkaalle tyttärelleni runon:

Lapsi

Isi, minkä värinen on taivas?

katson ulos harmaaseen

sininen, valehtelen

sen toivoisin aina olevan

sinun silmiesi värinen

Ruosteenruskea oligotrofinen

Viimeisin runokokoelmani, jonka päätin julkaista E-kirjana. Runot kertovat ihmismielen ristiriidoista ja ihmisen suhteesta ympäröivään maailmaan. Kokoelma on omasta mielestäni onnistunein tähänastisista runokokoelmista. Liekö runoilijan omaa kuvittelua, pääasia että voi olla johonkin tyytyväinen edes hetkellisesti.

Osa runoista syntyi hyvinkin nopeasti, eikä tarvinnut paljoa muokkausta. Joskus tuntuu, että helposti syntyneet ovat niitä parhaita. Uutta lyriikkaa on jo muhimassa ja saatu paperillekin asti, mutta kaikki kiire kirjoittamisen suhteen on kadonnut. Hyvä niin. Onhan elämässä paljon muutakin tärkeää.

Mietteitä nuotiolla

liekkien varsilla nornien kudelma

kun katsot niihin pimeässä

näetkö siinä tulevaisuutesi

vai onko se heijastus menneestä

aika häviää savuverhon taa

kietoutuen pimeän vaippaan

niin myös sinun elämäsi

hetken kirkkaasti loimuaa

kadoten tuntemattomaan

muista silloin se mikä on tärkeää

kun latvuksissa humisee syksyn tuuli