Joulukorttihommaa

Näkymätön mies

kirjoitin kortin

postitin sen itselleni

posti hukkasi kortin

tai sitten minua ei ole

nyt odotan yötä

antaa kuunvalon selvittää

muodostanko varjon

Runokokoelman hiomista

Lieksanjoki runokokoelma hakee uomaansa. Alkuperäisestä kokoelman raakileesta olen joutunut poistamaan runoja, jotka eivät mielestäni sovi kokoelman kaareen. Nyt sitten askarruttaa, mikä on sopiva pituus runokokoelmalle, vai voiko se olla lähes mitä tahansa, kunhan syntyy ehjä kokonaisuus ja kaari? Onko 30 runoa liian vähän?

Nämä ovat niitä itsenäisen kirjoittajan ongelmia, joihin joutuu vastaukset etsimään itse. Vaikka minulle sopii itsenäinen kirjoitustyö,niin joskus olisi mielekästä saada neuvoja ja näkökulmia edistyneemmältä kirjoittajalta tai kustannustoimittajalta. No, opissa on variksenpoika tuulessa.

Lokakuun hopeaa

lokakuun hopeaa Murroon riutalla

kylmässä tihkusateessa paatunut sydämeni löi kiivaasti

se on totta, talvi saa nyt tulla

muistot elävät pakkasen kuristaessa kurkkua

veren syöksyessä ahtaissa suonissa kuin erämaan joki

sinä kaivattu, lämmitä minua, kun rakastan liikaa

sinä tumma ja kaiken ymmärtävä elämän syvyyksien mitta

Runokokoelma etenee

Työn alla oleva runokokoelmani alkaa saada muotonsa. Kokoelman nimeksi tulee näillä näkymin Lieksanjoki ja se kertoo yhden sinne suuntautuvan kalareissun tarinan. Täytynee lähiaikana aloittaa kustantajien kiusaaminen tekstinipulla.

Tuntemattomana kirjoittajana ja tiedostaen runouden marginaalisen aseman, odotukset eivät ole kovin korkealla kustannussopimuksen suhteen. Mutta jos ei mitään yritä, ei mitään saakaan. Ainahan on mahdollista tehdä rehellinen omakustanne, ellei muuten tärppää. Nähtäväksi jää niin kuin kulukupoejan juuston syönti.... sanoisi äitimuori tähän.

Pitkä kalaton päivä

selkä huutaa, hartioita pakottaa

raskasta veroa mieheltä nyt sakottaa

Haltija tuo Ruunaan

eikö järki kuunaan, anna tajua lopettaa

kun kalastajaa opettaa

Ruunaan taimen lenkiltä maistuu

nuotiossa sihisee, mustaksi paistuu

on aika kaivaa tupakkapussi

hymähtäen kuin Ahon Jussi:

aamulla nousen uudelleen kalaan

ellei syö, lenkin paistoon palaan

Herra Taide

Lyhyesti: tältähän se kirjoittaminen välillä tuntuu... heh heh...

Herra Taide

teksti valuu

ulos paperista pisaroina

höyrystyy epätoivon kaasumaiseksi ilmentymäksi

lennähtää ikkunasta ulos harmaaseen

minä huudan sisäistä karjuntaa yksinäisessä kopissa

mene saatana, jätä sinäkin!

lennä naapuriin

siellä asuu Herra Taide

Mytologia runoissani

Mytologia ja jumaltarustot. Siinäpä aihealueita historian hämärästä, jotka ovat aina kiehtoneet mieltäni. Nämä aihealueet ovat loppumaton aarreaitta niistä kiinnostuneille. On paljon kansoja ja uskontoja. Ehkä kiinnostavimpina pidän henkilökohtaisesti skandinavian alueen muinaisuskontoja ja suomenuskoa. Tietopohjani näistä aiheista ovat edelleen pinta-puolisia, jotain ehkä tiedänkin, mutta esim. Edda-tarustoon en vielä ole ehtinyt perehtyä. Tutkittavaa siis riittää.

Alla eräs esimerkki mytologiasta ammentavasta runoudestani.

Kamppailu

pimeässä sisälläni kamppailevat pohjoiset jumalat ja Kristus

Fenris ulvoo vainuten verta vapahtajan ristin juurella

orjantappurakruunu vaihtuu rautaiseen kypärään, miekka iskee vasten pilumia

totuus jää kalskeen peittoon, maailmasusi vaeltaa skandinaviasta Galileaan

risti palaa, jumalat itkevät riimukivien sammaloituneissa merkeissä

danegeld kannetaan uskon lunnaina

Kirjoittajaesittely

Kirjoittajaesittely Suomen maakuntakirjailijat ry:n Rovinssi-lehdessä.

Kuun jumalatar

On  ollut hiljaisempaa tällä blogin kirjoituksen saralla. Niinhän se on, että kaikella on aikansa ja paikkansa. Tänään on hyvä aika kirjoittaa muutama rivi. Äkkiä on taas vuodenkierto vierähtänyt ja pian koittaa aika, jolloin saa pelätä tai odottaa joulupukkia, riippuen itse kunkin kiltteys- tai tuhmuusasteesta.

Runoja syntyy vähitellen, jospa ensi vuoden aikana saisi kasattua taas uuden kokoelman. Marraskuun pimeys ja tietynlainen haikeus kirvoitti syntymään alla olevan tekstin. Omalla tavallaan nämä loppusyksyn pimeät ja harmaat päivät, jolloin luonto valmistautuu talvilevolle, ovat kauniita ja hienoja. Neljä vuodenaikaa ovat mielestäni rikkaus. Siispä tämä Kuun jumalattarelle:

Selene

kylmässä kuulaassa syksyn yössä

Selene kulkee korjuutyössä

sirppi leikkaa ääneti, hiljaa

katkoo kypsää elämänviljaa

hellästi ottaa käteensä lyhteen

hyiset sormensa kietoo yhteen

hallanharso kasvoillaan

kuuraan peittää jäätyvän maan

katoaa tummien pilvien taa

uutta niitosta odottaa