SavoBlogin aloitus

Hei!

Aloitin tänään Savon Sanomien SavoBlogien bloggaajana.

uusi blogini osoite on: https://blogit.savonsanomat.fi/kirjoittava-metsamies/


Kiitos kaikille lukijoille, toivottavasti seuraatte minua uuteen osoitteeseen!

t: Ari

Pimeän maaginen piiri

Minua on aina viehättänyt pimeä metsä ja sen tunnelma.
Nuoruusvuodet maaseudulla poistivat tehokkaasti pimeän pelon. Olen sitä mieltä, että missään ei ole niin turvallista kuin suomalaisessa metsässä ja pimeys vain lisää tuota turvallisen suojapaikan tuntua.

Samalla pimeä päästää myös mielikuvituksen lentoon ja nuotion tulipiirissä istuessa on helppo kuvitella yhtyvänsä siihen tuhansien vuosien aikana tulilla istuneiden ketjuun. Jos yläpuolella on vielä kirkas tähtitaivas niin sinnehän katse hakeutuu ja oma olo tuntuu melkoisen pieneltä. Poissa on paha maailma ja sen joutavat asiat. Kala kypsyy tulen yllä ja muutama olut raukaisee mukavasti.

Muodon muutos

Minä tahdon

vetää keuhkoihini nuotion tervassavua/

yhtyä savuun/

siinä savussa/

minusta tulee susi/

joka tanssii/

pimeässä liekkien kanssa kohti korkeutta/

ja ulvoo/

ulvoo niin että se kaikuu/

läpi vuosituhansien/

ajattoman ajan/

linnunradan tähtikartan/

Fenris kutsuu Odinia.

Selene ja Endymion

Tähän runoon sain innoituksen Sonata Arctican hienosta kappaleesta My Selene. Kappale ammentaa sisältönsä kreikkalaisen mytologian traagisesta Endymion-nimisen paimenen ja kuunjumalatar Selenen rakkaustarinasta. Tony Kakko, olet nero.

Varjoissa

tummissa varjoissa seison

katson kun kuu luo loisteensa

paljastaen valkoisena hohtavan viattomuutesi

oksat heijastuvat pinnallesi kuin sinua tavoittelevat kädet

kuu häipyy pois ja kaikki kaunis katoaa

jään yksin seisomaan

tummiin varjoihin

Kuninkaallinen vierailu Lieksassa

Kuninkaallinen vierailu Lieksassa

Keltaisen teltan absidissa yritti kylään tulla Yrjö I

pihalla törmäsin Yrjö II:seen

onneksi apuun karautti ruotsalainen eversti

hääti kuninkaalliset hoviinsa,

ettei minun tarvinnut käydä läpi

koko siniveristen sukupuuta

Metsänpeittoon

Elämässä on onni omata hyviä ystäviä. Meillä on ollut kahden ystäväni kanssa tapana tehdä metsästys- ja kalastusreissuja muutaman kerran vuodessa. Niitä reissuja kaipaa ja odottaa kovasti. On mahtavaa viettää aikaa hienoissa luonnon tarjoamissa puitteissa sellaisten ihmisten kanssa, jotka näkevät jo olemuksesta mitä äijä ajattelee tai mikä on mielentila.

Mitä enemmän vuosia jää taakse, sitä tärkeämmäksi ystävyys tuntuu muodostuvan. Eikä sitä pidä itsestään selvyytenä. Välillä parannetaan maailmaa ja välillä väitellään. Huono huumori kukkii. Kuitenkin kaiken läpänheiton ja veljellisen kuittailun takana on suuri toisen ymmärrys, ehkä erilaisista näkökannoista huolimatta. Ja kaveria ei jätetä periaate. Aina olen saanut ystäviltäni tukea vaikeissa asioissa ja toivottavasti olen myös osaltani sitä pystynyt heille tarjoamaan.

Välillä täytyy päästä katoamaan muutamaksi päiväksi metsänpeittoon tämän ahdistavan sivilisaation parista. Se antaa voimaa arkiseen aherrukseen.

Metsänpeitto

aina olen ollut enemmän haaveilija kuin tekijä

minä vain haluaisin olla, tuleen tuijottaa

kuulla metsän kuiskaukset, kun se kutsuu omaansa

makaisin vihreällä veralla kuin kehdossa

vetäisin ylleni metsänpeiton

enkä minä tuntisi kipua

en huolta tästä maailmasta

Synti ja sovitus

Jotenkin tämä maailman meininki tuntuu vain menevän hullumpaan suuntaan. Kaikkein viisainta olisi työntää pää syvälle sinne ihteensä, eikä välittää mistään mitään. Kuitenkaan aivojaan ei voi aivan täysin laittaa narikkaan.

Sen verran tälläkin vähäisellä sivistystasolla on tullut historiaa luettua, että kun peilaa mennyttä nykyiseen ja muodostaa siltä pohjalta ihmiskunnan tulevaisuuden ennusteen, niin se ei ole kovinkaan mieltä ylentävä. No, mikäpä tuomiopäivän pasuuna minä olen. Antaa mennä kun on alamäki.


Tämän pohdiskelun innoittamana alla oleva teksti:

Tohtori Karma

kivun hammaslääkäri manalan hoitohuoneessa

irti repii elämän hampaita yksi kerrallaan

täällä ei tunneta puudutusta, pelkkää raakaa tonkien työtä

hammas per paha teko, käypä taksa

kun hampaat loppuvat, otetaan kynnet mukaan

kiirastuli kestää kauan, lääkäri nauttii työstään

veristä vaahtoa suu täynnä seuraavalle kierrokselle

pehmeillä ikenillä ei satuteta ketään

Kuva-runoteos

Olen pyöritellyt edelleen mielessäni tuota Lieksanjoki-runokokoelman jatkotyöstämistä. Teenkin siitä kuva-runoteoksen. Runojen lisäksi teokseen tulee valikoidut 25-30 kuvaa ystäväni vuosien varrella ottamista Lieksanjoelle tehtyjen kalareissujen kuvista. Onpahan katseltavaakin tekstien lisäksi.

Ystäväni ottamia kuvia tulee selailtua säännöllisesti pitkin talvikausia. Ainut huono puoli niiden katselemisessa on, että ne herättävät kovan kaipuun kesäiselle kalareissulle. Kyllä kai se kesä taas aikanaan koittaa, kun vaan jaksaa odottaa...

Lieksanjoelle

niin monesti minä olen rannoillasi kulkenut

niin monessa mielentilassa

yksin tai ystävien kanssa

olet tullut minulle läheiseksi

sinun kauniit maisemasi

sinun runsaat koskesi

sinun voimasi pauhu

suvantosi tummat ja syvät kuin elämä

kaiken tämän olen minä kokenut

aina olet tarjonnut minulle lohdun

vastauksia kysymyksiin

vierelläsi aion vielä kulkea

kunnes muutun harmaaksi keloksi